0
0

Majoitus, ruoka ja viihtyisyys

Majoitus

Kaukaa saapuvat convieraat voivat yöpyä lattiamajoituksessa Dipolissa ja sen lähistöllä sijaitsevissa kohteissa. Majoitustiloja on rajallisesti, joten pääkaupunkiseudulla asuvien toivotaan nukkuvan pääsääntöisesti kotonaan.

Ensisijaisia nukkumispaikkoja ovat Smökki, JMT3 ja JMT5 (ks. alueen kartta). Yöllä, sitä mukaa kun ohjelma päättyy, nukkua saa myös Dipolin saleissa. Kaikille tarvitseville pyritään osoittamaan jokin nukkumispaikka, mutta varhain yöpuolle menevät varmistavat itselleen mukavamman ja rauhallisemman majoituksen sekä pidemmät yöunet. Herätys on Dipolissa kahdeksan ja yhdeksän välillä, erillisissä nukkumatiloissa hieman ennen kymmentä.

Yön aikana nukkumatiloissa vallitsee hiljaisuus ja tiloja myös vartioidaan majoituksen ajan. Mukaan kannattaa ottaa makuupussi ja makuualusta, sillä patjoja ei ole ja kivilattiat saattavat olla melko kylmät.

Tavaroiden säilytys

Tavarat voi jättää vartioituun narikkaan, joka kuuluu pääsylipun hintaan. Makuupussit, patjat ja muut suuret tavarat viedään erilliseen isojen tavaroiden säilytystilaan, joka sijaitsee Smökissä (ks. alueen kartta). Dipolissa olevaan narikkaan voi jättää reput ja muut pienet tavarat. Molemmat narikat ovat avoinna koko tapahtuman ajan.

Jos kadotat omaisuuttasi, sitä kannattaa käydä kyselemässä infotiskiltä. Infotiskiltä voi kysyä myös edellisvuoden Ropeconiin jääneitä tavaroita.

Hygienia

Henkilökohtaisesta hygieniasta voi huolehtia suihkuissa ja saunassa. Rantasauna eli Rantsu sijaitsee aivan meren rannassa. Aikataulut:

  • Pe 19.00-21.00: Sauna. Miehet isolla, naiset pienellä puolella.
  • La 8.00-12.00. Suihku. Miehet isolla, naiset pienellä puolella.
  • La 17.00-19.00. Sauna. Sekasauna, vain iso puoli käytössä. (Pienellä puolella voidaan järjestää pyydettäessä suihkuvuorot sukupuolittain.)
  • Su 8.00-12.00. Suihku. Miehet isolla, naiset pienellä puolella.

Saunalla on aukiolon ajan työntekijä varmistamassa suihku- ja saunavuorojen sujumista ja auttamassa ongelmatilanteissa.

Ruoka & juoma

Lämmintä ruokaa saa Dipolissa sijaitsevasta ravintolasta ja kahdesta Dipolin vieressä olevasta myyntikojusta. Toinen myyntikojuista on luvannut olla avoinna koko tapahtuman ajan ja toinen illasta yöhön niin kauan kuin asiakkaita riittää. Ravintolasta saa mm. pizzaa ja kebabia, myyntikojuista mm. pyttipannua ja lörtsyjä. Ravintola on auki kahteen molempina iltoina, mutta koska siellä on anniskeluoikeudet, se on kuuden jälkeen avoinna vain 18 vuotta täyttäneille. Päivällä siellä voivat käydä syömässä kaikki.

Lisäksi Dipolin lähellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa on kaksi kauppaa ja R-kioski, joista voi ostaa ruokaa ja juomaa, sekä grillikioski. Ropeconin asiakkaiden käytössä on myös mikroaaltouuni, jossa eineksiä voi lämmittää. (Tarkemmasta sijainnista ilmoitetaan myöhemmin.)

Jätehuolto

Yleisen viihtyvyyden takaamiseksi con-alueella on tarjolla lukuisia roska-astioita, joihin conyleisön toivotaan sijoittavan sekajätteensä. Pulloille ja puhtaalle jätepaperille on lisäksi omat keräysastiansa, joita myöskin on suotavaa käyttää.

Conin henkilökunta kiertää Dipolissa ja sen lähialueilla valvomassa paikkojen siisteyttä, mutta jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa alueen viihtyvyyteen ja puhtauteen.