Martin Ericsson
Martin Ericsson (s. 1973) lienee pohjoismaisen larp-maailman vaikutusvaltaisin pelinjärjestäjä, jonka kynästä ovat peräisin mm. Knappnålshuvudet, Carolus Rex, Hamlet ja esittämätön Mineva. Hän on uudistanut useita kokonaisia genrejä ja menestyi varhain myös kaupallisten larppien tekijänä.
Ericsson on opiskellut teatteritiedettä ja interaktiivista kerrontaa ja työskentelee nykyään ruotsalaisen Interactive Institute-laitoksen Zero Games Studiolla tutkijana ja pelinluojana. Siellä hän soveltaa ainutlaatuista interaktiivisen kerronan osaamistaan digitaalisiin medioihin, tällä hetkellä muun muassa bluetooth-teknologiaa hyväksikäyttävään PDA-seikkailuun Visby Under ja internetin yli pelattavaan MMORPG-tyyppiseen Ouroboros-roolipeliin.
Ericssonin visuaalisesti yltäkylläisissä larpeissa juonen epiikka ei ole koskaan yksittäisen hahmon psykologiasta pois. Psykologisesti raastava aikalaiskuvaus Knappnålshuvudet (1999) toi realistiseen pelityyliin öisin pelattavia unikohtauksia ja juonen kulkuun vaikuttavat suojelusenkelit. Retrofuturistinen scifi-seikkailu Carolus Rex samana vuonna teki ihka oikeasta venäläisestä sukellusveneestä taistelevan avaruusaluksen keinoälyineen kaikkineen.
Vuonna 2000 Ericsson toteutti valtiollisen Riksteatern-järjestön kanssa kirjoittamansa Hamlet Inifrån-larpin valtakunnallisen kiertueen, mutta vasta keväällä 2002 pelatussa kolmipäiväsessä versiossa pelin koko potentiaali toteutui. Fiktiiviselle 30-luvulle sijoittuva Hamlet hyväksikäytti interaktiivisessa larp-kerronnassa myös teatterin keinoja. Pelin käännekohdissa esitetyt Shakespearen monologit toimivat jokaisen hahmon sisäisenä monologina. Claudiuksen tuhoon tuomitun hovin ja hallituksen viimeiset päivät tarjosivat lukemattomia mahdollisuuksia tutkia laajemmin näytelmän teemoja. Peli on herättänyt kansainvälistä huomiota Yhdysvalloissa asti.
Ericssonin erikoisuus on luoda jokaisen larpin tapahtumapaikkojen ympärille kokonainen maailma. Avaruusalus Carolus Rex saattoi matkustaa minne vain. Jos pelaajat saivat päähänsä kytkeytyä tanskalaisaluksen pelastuskapseliin, sieltä paljastui kymmenisen tanskalaista sotavankia, joita pelasivat tanskasta varta vasten tuodut larppaajat. Knappnålshuvudet sijoittui aikamme Göteborgiin, ja hahmot saattoivat liikkua vapaasti kaupungilla. Hamletissa Elsinoren bunkkerista oli neljä erillistä puhelinlinjaa ulkomaailmaan, ja sen lisäksi, että hallitus hoiti niitä pitkin Fortinbrasin vastaista sotaa, hahmot saattoivat soittaa kenelle tahansa keksitylle henkilölle varmana siitä, että toisessa päässä oli asiansa osaava pelaaja. Ympäröivää maailmaa vahvistivat myös päivittäin näytetyt uutisfilmit ja alueelta löytyneet hahmoja käsittelevät lehtileikket.
Ericsson on kiinnostunut alan kehittämisestä, ja hänen larpeissaan vasta-alkajat kohtaavat kansainvälisen, tärkeisiin larppeihin kauaskin matkustavan yleisön. Hänen pelinsä voivat olla raskaita tai vaikeita, mutta ne ovat myös aina viihdettä. Niinpä häntä kutsutaankin silloin tällöin Hollywood-tyylisten larppien mestariksi.