Kaubamaja

Kaubamaja vuodelle 2009 on täynnä.

Ropeconin Kaubamajassa yritykset, yhteisöt ja yksityiset ihmiset voivat myydä tuotteitaan ja esitellä toimintaansa. Useimmat con-vieraat kiertävät alueella tekemässä ostoksia ja tutustumassa tavaroihin jopa monta kertaa päivässä. Samassa tilassa toimii myös con-kävijöille tarkoitettu kirpputori. Kaubamaja on avoinna kaikkina tapahtumapäivinä.

Yhdistyksille on tarjolla myös omia paikkoja Juhla-aulassa, aivan pääovien lähettyvillä. Yhdistyspöydät on tarkoitettu ensisijaisesti toiminnan esittelyyn, ainoastaan pienimuotoinen tukituotteiden myynti on sallittu (jäsenlehdet, rintamerkit tms.). Yhdistyspöytien aukiolo ei ole sidottu Kaubamajan aukioloaikoihin.

Kirpputori

Kirpputorille yksityishenkilöt voivat tuoda myyntiin vanhoja, tarpeettomia Ropeconin aihealueeseen liittyviä tavaroitaan. Mikäli kaapinpohjalle on ilmaantunut vaikkapa larppivaatteita, pelejä tai muuta tavaraa, josta itse haluaisit eroon ja jonka joku toinen haluaisi omistaa, sen voi tuoda kirpputorille kierrätykseen. Tilaa on rajoitetusti, joten tavaramäärän suhteen maalaisjärkeä on syytä käyttää.

Hinnat ja varaukset 2009

Tänä vuonna Kaubamajan pöytävuokraushintoihin ja käsiohjelmaan myytävien mainosten hintoihin on tehty muutoksia. Pöytähinnat ovat koko tapahtuman ajaksi (pe-su).

Yrityspöydät

  • 1. pöytä 120€
  • sitä seuraavat pöydät 200€
  • Ensimmäiseen yrityspöytään kuuluu kaksi ranneketta koko viikonlopuksi ja seuraaviin pöytiin yksi ranneke.

Yksityisten pöydät 40€ (ei sis. ranneketta)

Yhdistyspöydät 10€ (ei sis. ranneketta)

Koko Dipolin alueella kuuluu avoin ja ilmainen wlan-verkko Aalto Open, joka sallii myös VPN-yhteydet. Jos varaajalla on tarvetta kiinteään verkkoyhteyteen, sen hinta on 100 euroa.

---

Käsiohjelmaan myytävien mainosten hinnat:

  • Takakansi 200€
  • Sisäaukeama 170 €
  • Sisäsivu 100€
  • Puoli sivua 50€

Pöytä- ja mainostilavarauksia aletaan ottaa vastaan 1.3. alkaen. Pöytiin ei sisälly verkkoyhteyttä, vaan se vuokrataan erikseen. Muistakaa mainita varauksenne yhteydessä, mikäli tarvitsette verkkoyhteyden. Varaukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen kaubamaja@ropecon.fi.

Mainosvarausten sitova aikaraja on 12.6.2009 ja materiaalin toimitus 3.7.2009 mennessä. Käsiohjelma on kauttaaltaan nelivärinen, sivukoko A5.

Tiedustelut ja lisätiedot kaubamajavastaava Olli-Kalle Kauppiselta: kaubamaja@ropecon.fi