Dipoli sijaitsee Espoossa, Otaniemessä. Erillistä Ropeconin järjestämää kuljetusta paikalle ei ole, mutta saapua voi kätevästi niin julkisilla liikennevälineillä, omalla autolla kuin taksillakin. Lähin taksitolppa sijaitsee Dipolin ulko-oven edessä.
Dipolin katuosoite on Otakaari 24, Espoo.
» Sijainti ja Ropecon-alueen kartta Google Maps -palvelussa
Helsingin keskustasta pääsee Dipoliin kaikilla Otaniemeen ajavilla busseilla. Sopivia busseja ovat Kampista, kauppakeskuksen E-tasolta lähtevät 102 ja 103, joiden matka-aika Dipolille on 15-20 minuuttia. Rautatieaseman länsipuolelta, Elielinaukiolta lähtevät 194 ja 195, joilla matka Dipoliin kestää 20-30 minuuttia. (Bussinumeroiden lopussa olevat kirjaimet eivät haittaa. Esim. myös 102T lähtee samasta paikasta ja sillä pääsee perille! Kuskia kannattaa pyytää jättämään pois Dipolin kohdalla. Sopiva pysäkki on nimeltään Alvar Aallon puisto. Pysäkiltä näkyy ostoskeskus (pari kauppaa, kioski yms.), joiden takana on parkkipaikka ja sen jälkeen itse Dipoli.
Ensikertalaisten ja pitkämatkalaisten kannattaa suosia bussia numero 102 (tai 102T), jonka päätepysäkki on Otaniemessä ja samalla Ropeconin isotavaranarikan vieressä.
Pääkaupunkiseudun bussit ajavat kesäaikataulussa Ropeconin ajan.
Bussimatka julkisilla Helsingistä maksaa aikuisilta 4,00 euroa, 7–16 -vuotiailta 2,00 euroa. Kertamaksun voi maksaa suoraan bussissa. Myynnissä on myös kolmen päivän matkailijalippuja, jotka ovat useampaa kertamatkaa edullisemmiksi, jos viikonlopun aikana matkustaa muutenkin kuin coniin ja sieltä pois. Lisätietoja lipuista ja lippujen hinnoista HSL:ltä.
Lisätiedot, aikataulut ja kartat:
Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ajavat bussilinjat päättyvät kaikki Kampin keskuksen linja-autoasemalle, josta eteenpäin voikin jatkaa yllämainituilla Otaniemen-busseilla 102 ja 103. Kaukoliikenteen bussit ajavat kellarikerrokseen, kerroksen Espoon bussien alapuolelle siis.
Myös monet paikalliset roolipeliseurat ovat viimevuosina järjestäneet bussikuljetuksia useista eri kaupungeista eri puolilta Suomea. Ota yhteyttä oman paikkakuntasi yhdistyksiin.
Ropecon ei vastaa yhteiskuljetuksista tai mahdollisista aikataulumuutoksista. Varmistathan lopulliset lähtöajat kuljetuksen järjestäjältä.
Tällä hetkellä tietoa paikallisista kuljetuksista ei ole.
Etsiydytään Kehä 1:lle Länsiväylältä. Kehä 1 alkaa Karhusaarentie- nimisenä tienpätkänä. Vaikka hieman alle kilometrin ajamisen jälkeen Kehä 1 kaartaa 90 astetta vasemmalle, jatka kuitenkin suoraan Otaniemen ja Munkkiniemen suuntaan. 400 metriä Kehä 1:ltä lähtemisen jälkeen käänny vasemmalle, Otaniementielle. Tämän jälkeen toisesta risteyksestä oikealle, Luolamiehentielle. Seuraavan risteyksen jälkeen ollaankin jo käytännössä Dipolin edessä.
Lähestyttäessä Helsinkiä etsiydytään Kehä 1:lle lännen suuntaan.
Ajetaan lähes Kehä 1:n lännen puoleiseen päähän, josta käännytään vasemmalle, Munkkiniemen suuntaan (ensin Karhusaarentielle ja sitten 400 metrin jälkeen uudelleen vasemmalle Otaniementielle. Tämän jälkeen toisesta risteyksestä oikealle Luolamiehentielle. Seuraavan risteyksen jälkeen ollaankin jo käytännössä Dipolin edessä.
Parkkipaikkoja on aivan Dipolin vieressä vain vähän. Kävelymatkan päässä on kuitenkin lukuisia ilmaisia parkkialueita. Tien oikella puolella heti Dipolin jälkeen on parkkipaikkoja ennen urheiluhallia ja toinen on rannassa urheilukentän ja meren välissä. Näistä jälkimmäistä suositellaan erityisesti asuntoautoille. Rakentajan aukiolla, ostoskeskuksen vieritse kulkevan tien toisella puolen, on niin ikään runsaasti tilaa. Sieltä pääsee suoraan alikulkutunnelin kautta Dipolin viereen. Lisäksi muun muassa Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun kirjaston luona, ostoskeskuksen toisella puolen, on jonkin verran sopivia paikkoja.
Pääkaupunkiseudun kartta: http://kartta.hel.fi/ ja http://maps.google.com
Ropecon 2011 - tiedotus@ropecon.fi - 050 338 5159 - Anna palautetta - Yhteistyökumppanit