Roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään Helsingin Messu- keskuksessa 28.-30.7.2017

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2016-12-18 09:11 Sohvi

Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään vuonna 2017 Helsingin Messukeskuksessa. Viime kesänä Espoon Dipolista Helsingin Messukeskukseen muuttaneeseen tapahtumaan odotetaan yli 4000 kävijää. Kyseessä on 24. Ropecon ja tapahtuman teemana on tänä vuonna klassikot. Teema näkyy muun muassa monimuotoisen ohjelman aiheissa sekä kävijöiden mielikuvituksellisissa rooliasuissa. Ropecon on Suomen suurin roolipelitapahtuma. Tapahtuma tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille sekä pöytäroolipelien ja larppien että lautapelien, korttipelien ja figuuripelien parissa. Pelaamisen ja peliturnausten lisäksi ohjelmaan kuuluu luentoja, paneelikeskusteluja ja työpajoja roolipelaamiseen liittyvistä aiheista. Ropeconissa jaetaan vuosittain myös Kultainen Lohikäärme ja Vuoden peliteko -palkinnot roolipelaamisen edistämisestä Suomessa.

Ropecon järjestetään vapaaehtoisvoimin. Tapahtuman tekemiseen osallistuu vuosittain noin 800 vapaaehtoista. Paljon monimuotoista ohjelmaa sisältävä viikonloppu suunnitellaan ja toteutetaan alusta loppuun idealla roolipelaajilta roolipelaajille. Tervetulleita ovat myös kaikki harrastuksesta kiinnostuneet uudet kävijät, jotka haluavat tutustua roolipelaamisen erilaisiin muotoihin.

Ropecon 2017 järjestelytiimi valittu

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2016-12-04 19:04 Heiccu

Ropecon 2017 tapahtumaa tekevät seuraavat 42 innostunutta tekijää.

  • Puheohjelma Vera Schneider, Hanna Anderssén ja Jukka Seppänen
  • Roolipelit Aatu Liimatta ja Arttu Hanska
  • Larpit Jenni Leivo
  • Figut Ari Luoma ja Ville Mutka
  • Lautapelit Tuomas Riekkinen ja Mika Lemström
  • Kokemuspiste Jussi Korpela
  • Skenariokilpailu Kim Hokkanen
  • Muu ohjelma Satu Kylmämetsä ja Samu Iiskola
  • Kunniavieraat Joonas Katko ja Ville Miettinen
  • Työvoimavastaava Tero Suoniemi
  • Lipunmyynti Krista Juva
  • Narikka Kaisa Vitikainen
  • Myyntituotteet Taneli Pirinen
  • Kirpputori Johanna Mustapää
  • Myyntialue Jouni Sirén
  • Info ja turvallisuus Heikki Ahonen, Aleksi Joensuu ja Vilja Rydman
  • Takahuone Katja Ståhl
  • Kävijähuolto Tanja Polojärvi
  • Rahat Joonas Iivonen
  • Pystytys Mikko Sillanpää
  • Tiedotus Hannamari Vahtikari, Emilia Hahl, Tanja Lehto, Sofia Paasikivi, Lumo Sahlberg ja Mauri Sahlberg
  • Kansainvälisyys Aaro Viertiö
  • Tekniikka Pekka Wallendahl
  • Tilakoordinaattori Mikko Hänninen
  • Dokumentointi Rami Hänninen

Ropecon 2017 coniteahaku

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2016-08-13 14:45 Tiedotus

Ropecon muutosten kourissa! Ole mukana tekemässä uutta! 24. Ropecon järjestetään 28.-30.7.2017. Tässä vaiheessa haemme vapaaehtoisia vastuuhenkilöitä, coniitteja ja duniitteja, jotka osallistuvat tapahtuman tekemiseen jo ennen tapahtumaa ja sen aikana. Haku on avoin kaikille ja viestiä saa välittää eteenpäin. Ohjelman ja työvoiman hausta ilmoitetaan erikseen keväällä 2017.

Coniitit ovat itsenäisesti vastuussa omasta tehtävästään ja mahdollisista alaisistaan. Suurin osa coniiteista tekee tiivistä yhteistyötä muiden conitean jäsenten kanssa. Koko conitean kokouksia on pitkin vuotta parin kuukauden välein, loppukeväästä ja kesästä tiheämpään. Lisäksi järjestämme viikonlopun mittaisen seminaarin tammikuussa 2017. Suurin osa työstä on keväällä ja alkukesästä 2017, mutta tehtävät alkavat jo heti syksyllä ja jatkuvat vielä hieman tapahtuman jälkeenkin. Coniittina toimiminen vie paljon aikaa, mutta on palkitsevaa. Kannattaa varautua siihen että vapaa-aikaa tulee kulumaan runsaasti. Coniitin ei tarvitse asua pääkaupunkiseudulla, sillä melkein kaikki työt voi tehdä etänä ja kotimaan matkakulut kokouksiin korvataan.

Duniitti on conintekijä, joka toteuttaa itsenäisesti jonkin Ropeconin osa-alueen. Coniitin ja duniitin ero on siinä, että coniitin odotetaan osallistuvan conitean työskentelyyn ja koko tapahtumaa koskevaan päätöksentekoon. Duniititkin ovat tervetulleita kokouksiin sekä seminaareihin, mutta heidän ei odoteta olevan kiinnostuneita kaikesta tapahtumaan liittyvästä.

Olit sitten uusi tai vanha conintekijä, haet yksin tai ryhmässä, laita hakemus 27.8. mennessä osoitteeseen pj-2017@ropecon.fi. Haku on avoin kaikille ja hakemuksestasi tulisi käydä ilmi ainakin oma Ropecon-historiasi sekä kokemus muiden vastaavien tapahtumien järjestämisestä. Mainitse myös millaiset tehtävät kiinnostavat eniten, vaikka et tarkkaan tietäisikään mitä haluaisit tehdä, sekä haluatko toimia coniittina vai duniittina.

Alla esimerkkejä tehtävistä. Tehtävät ovat suuntaa-antavia esimerkkejä ja pohjaavat 2016 olleeseen organisaatiorakenteeseen. Uudistuksia ja erilaisia yhdistelmiä tehtävistä saa ehdottaa. ** -merkityt tehtävät olemme ajatelleet ensisijaisesti duniittitehtäviksi, * -merkityt coniitiksi tai duniitiksi ja ilman merkintää olevat coniittitehtäviksi.

OHJELMA

  • Ohjelmavastaava
  • Puheohjelma (ainakin yksi coniitti)
  • Pöytäroolipelit *
  • Figupelit *
  • Korttipelit *
  • Larpit *
  • Lautapelit *
  • Kokemuspiste
  • Kunniavieraat

TYÖVOIMA

  • Yleistyövoimavastaava
  • Lipunmyynti **
  • Narikka **
  • Myyntialue
  • Myyntiartikkelit *
  • Kirpputori **
  • Info/Turvallisuus
  • Takahuone **
  • Kaatajaiset **
  • Kävijähuolto (majoitus, suihkut) **

INFRA

  • Rahat
  • Logistiikka
  • Pystytys ja purku **
  • Tiedotustiimi (ainakin yksi coniitti ja ainakin yksi duniitti)
  • Markkinointi
  • Kansainvälisyyskoordinaattori
  • Tekniikka *
  • Tilakoordinaattori
  • Taltiointi **

Jos jokin askarruttaa tai herättää mietteitä, kysy lisätietoja tai kerro visioistasi sähköpostitse pj-2017@ropecon.fi. Hakijoille annamme myös pyydettäessä tarkempia tietoja 2017 tapahtuman sijainnista.

Ropecon 2017 pääjärjestäjät

Kalle Kivimaa, Virpi Leppä ja Juha Sihvonen

CrossGames 2016: Ohjelmasarja pelialan nykyisille ja tuleville ammattilaisille

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2016-06-11 15:58 Tiedotus

Mitä roolipelit ovat antaneet peliteollisuuden tekijöille? Mitä ne voisivat antaa pelialan tuleville ja nykyisille ammattilaisille? Voivatko erilaisia pelejä kehittävät oppia toisiltaan?

Ropecon CrossGames on ohjelmasarja, jossa käsitellään digitaalisten pelien ja roolipelien yhteistä maastoa. Pelityyppien yhteisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi osallistava tarinankerronta, pelaajan ohjaaminen ja pelin suunnittelu. Ei siis yllätä, että moni pelialan ammattilainen on aloittanut uransa roolipelien parissa.

Ropecon haluaa kutsua yhteen pelialan ja pelaamisen nykyiset ja tulevat ammattilaiset, harrastajat sekä pelisuunnittelusta kiinnostuneet. Tervetuloa mukaan!

CrossGames 2016

  • Luento: Kuinka pelaajaa ohjataan? (FI)
  • Työpaja: The Game of Developing a Game (FI)
  • Luento: Writing for Participation (EN)
  • Luento: StupidStupidGames (FI)
  • Paneeli: Passion & the Industry (EN)
  • Paneeli: Digital vs. Physical (EN)
  • Luento: Tarina pelaajan näkökulmasta (FI)
  • Paneeli: Business, Money & Gamers (EN)
  • Extra: Introduction to Roleplay (FI/EN)

Tutustu ohjelmasarjaan ja puhujiin Ropecon 2016 -sivuilla.

Pelisuunnittelija Ross Watson kunniavieraaksi Ropeconiin 2016

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2016-06-08 11:40 Tiedotus

Ross Watson on palkittu pelisuunnittelija ja roolipelikirjailija Austinista, Teksasista. Yli 50 kirjaa julkaissut Watson tunnetaan useiden Warhammer 40.000 -roolipelikirjojen pääsuunnittelijana. Näiden ohella hän on myös osallistunut useiden tunnettujen tietokonepelien ja roolipelimaailmojen suunnitteluun. Miehen tuorein tuotos on Savage Worlds -roolipelikirjat. Watson on myös Evil Beagle Gamesin toimitusjohtaja sekä podcastaaja.

Watson saapuu Ropeconin kunniavieraaksi ensimmäistä kertaa. Lue lisää Ropecon 2016 -sivuilta.

Vanhemmat kirjoitukset

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002