Ropeconin uusi logo

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2014-06-10 Tiedotus

Kiitos ankka 2005-2014

Ropecon sai ankkanakin tunnetun logonsa vuonna 2005, mutta tänä vuonna ankasta on tullut lohikäärme!

Uuden logon suunnitteluryhmässä olivat Emilia Hjelm, Miisa Lopperi, Markus Oja ja Hannamari Vahtikari. Tiimi halusi suunnitella pelkistetyn logon, jota voitaisiin käyttää monissa eri muodoissa ja joka olisi toistettavissa lukuisilla eri tekniikoilla. Haluttiin myös, että logon lohikäärmeellä on selkeä ilme. Logon suunnittelu alkoi jo vuonna 2012 ja vuonna 2013 logosta oli kehitetty kuusi eri luonnosta, joista saatujen kommenttien pohjalta lopullista logoa ryhdyttiin työstämään. Logo valmistui tänä keväänä monien vaiheiden jälkeen.

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002