Michelle Nephew kunniavieraaksi vuoden 2015 Ropeconiin / Michelle Nephew is one of the guests of honor in Ropecon 2015

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2015-01-10 21:11 Tiedotus

Michelle Nephew kunniavieraaksi vuoden 2015 Ropeconiin

Michelle Nephew on työskennellyt Atlas Gamesilla yli 15 vuotta ja on sinä aikana ollut mukana yli sadan roolipelikirjan, korttipelin ja lautapelin kehittämisessä.

Collegessa Michelle pelasi Shadowrunia ja Vampirea, mutta hän päätyi roolipelialalle töihin toimittamaan Atlas Gamesin Three Days to Kill -seikkailua, joka oli aikoinaan ensimmäinen Open Game -lisenssillä (OGL) julkaistu roolipeliseikkailu. Sittemmin Michelle kirjoitti oman OGL-roolipeliseikkailunsa, The Tide of Yearsin, ja muutaman vuoden aikana hän tuotti lähes neljäkymmentä OGL-tuotetta Atlas Gamesin Penumbra -tuotesarjan kehittäjänä.

Töidensä ohessa Michelle väitteli tohtoriksi tutkien, kuinka roolipeleissä pelaajien tai esimerkiksi kirjasarjan fanien toimesta alkuperäinen pelin taustana ollut materiaali muuttuu ja kehittyy. Osa väitöskirjasta on julkaistu Gaming As Culture -teoksessa, jonka lisäksi hän on kirjoittanut myös luvun mm. Kobold Guide to Board Game Design -teokseen.

Pelien kehittämisen lisäksi Michelle on aiemmin toiminut GAMAn (Game Manufacturer's Association) hallituksessa ja on ollut kunniavieraana mm. Gen Con- ja Origins -tapahtumissa. Pelit, joiden kehittämisessä Michelle on ollut osallisena, ovat voittaneet monia palkintoja ja niitä on esitelty mm. Wil Wheatonin ja Felicia Dayn TableTop-ohjelmassa.

Viime aikoina Michelle on keskittynyt kehittämään ja tuottamaan kortti- ja lautapelejä Atlas Gamesilla, kuten esimerkiksi tunnettuja Gloom, Once Upon a Time ja Dungeoneer -pelejä. Hiljattain hän myös kehitti oman läpinäkyvillä korteilla pelattavan renessanssitapahtumakorttipelin, Ren Fairen.

Michelle asuu Yhdysvalloissa, Minnesotan osavaltiossa, miehensä Johnin ja kolmen lapsensa kanssa. Johnin isoäiti oli kotoisin Suomesta, joten Michelle kertoo olevansa innokas näkemään, ovatko hänen kuulemansa tarinat Suomesta totta.

Michelle Nephew is one of the guests of honor in Ropecon 2015

Michelle Nephew has been at Atlas Games for over 15 years, and in that time has worked on more than a hundred RPG books, card games, and board games.

After years of playing Shadowrun and Vampire in college, Michelle's game editing career began with Atlas Games' Three Days to Kill, the very first adventure available for sale under the Open Game License. She followed that up by authoring her own OGL adventure, The Tide of Years. Over the next few years she sent nearly forty OGL products to press as Penumbra Line Developer.

While continuing to edit and develop games for Atlas, she finished her Ph.D., writing her dissertation on the topic of authorship and roleplaying games. A chapter from that has since been published in Gaming As Culture (a collection of academic essays on RPGs), and she contributed a chapter to the Kobold Guide to Board Game Design.

Michelle is also a past Board Member for the Game Manufacturer's Association (GAMA), and has appeared as Guest of Honor at premier conventions like Gen Con and Origins. The games she's worked on have won numerous awards -- like the Parents Choice, Tillywig, Origins, GAMES 100, and ENnie Awards to name a few -- and have appeared on TableTop with Wil Wheaton.

Michelle's recent focus at Atlas Games has been developing and editing card games and board games, including fan favorites Gloom, Once Upon a Time, and Dungeoneer. She also designed her own transparent card game about assembling the ultimate Renaissance faire costume, called Ren Faire.

Michelle lives in Duluth, Minnesota, with her husband John and their three children. John's grandmother was Finnish, so Michelle is looking forward to seeing if what she's heard about Finland is true.

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002