Ropecon 2016 etsii kansainvälisyyskoordinaattoria

Ryhmään Uutiset kirjoittanut 2015-03-02 14:25 Tiedotus

Kesällä 2016 Ropecon muuttaa uusiin tiloihin. Muuton vuoksi valmistelut on aloitettu jo nyt, aiemmin kuin yleensä. Haemme nyt henkilöä suunnittelemaan kansainvälistä toimintaa ja maailmanvalloitusta.

Ropeconin vuosiorganisaatiossa ei ole ennen ollut erillistä kansainvälisyyshenkilöä. Toimenkuva on suunnittelua ja eri osa-alueiden välistä koordinointia siitä, että kv-kävijöillä olisi mukavaa tapahtumassa. KV-koordinaattori ideoi myös, miten saadaan lisää ulkomaisia kävijöitä yhdessä tiedotuksen kanssa. Kolmantena vastuualueena on kansainvälisten tukien selvittäminen sekä arvoturnausten hankkiminen Ropeconiin. Toimenkuvaa on mahdollista muokata hakijan toivomusten mukaan.

Tehtävä kestää 2015 loppukesään, toki on mahdollista ja toivottavaa että sama henkilö jatkaisi tapahtumaan asti. Vielä ei kuitenkaan tarvitse sitoutua niin pitkälle. Kansainvälisyyskoordinaattorin toivotaan myös olevan mukana yleistä valmistelua tekevässä projektiryhmässä, jonka jäsenenä hänen odotetaan osallistuvan aktiivisesti keskusteluun tapahtuman yleisestä suunnittelusta.

Hakemukset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen pj-2016@ropecon.fi. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002