Ropecon 2013 etsii Coniteaansa

Kirjoittanut 2012-10-03 Heiccu aiheeseen Uutiset

Päivämäärän valintaa seuraa luonnollisestikin vastuullisten nimeäminen luotsaamaan vuoden 2013 Ropeconia eteenpäin. Käytännössä Ropeconin järjestää Conitea, jonka jäsenet, coniitit, vastaavat kukin jonkin Ropeconin osa-alueen toteuttamisesta.

Tämä haku koskee siis vain conniitteja, eli vastuuhenkilöitä jotka osallistuvat Ropeconin tekemiseen myös ennen tapahtumaa. Muun työvoiman ja ohjelmanjärjestäjien haku alkaa keväällä 2013.

Jokainen coniitti on itsenäisesti vastuussa omasta tehtävästään ja mahdollisista alaisistaan. Suurin osa kuitenkin tekee yhteistyötä myös toisten Conitean jäsenten kanssa. Yleisimpien yhteistyötarpeiden mukaan coniitit muodostavat tarvittaessa pienryhmiä, soluja, joiden jäsenet järjestävät tapaamisia keskenään. Koko conitean kattavia kokouksia ja muita tapaamisia ennen Ropeconia on noin neljä.

Coniitin työ alkaa tehtävästä riippuen syksyllä tai alkutalvesta, ja päättyy noin kuukausi tapahtuman jälkeen. Työ painottuu loppukevääseen ja kesäkuukausille, ja toivomme, että kiinnostuneilla coniiteilla on aikaa Ropeconin tekemistä varten erityisesti tapahtumaa edeltävän kuukauden aikana.

Päivätyötään ei Ropeconin vuoksi tarvitse jättää, mutta kannattaa varautua siihen, että vapaa-aikaa kuluu kasvavassa määrin tapahtuman lähestyessä. Vastineeksi vaivasta saa paitsi tapahtuman tavalliset työntekijäedut, myös arvokasta kokemusta ihmisten ja yli 3000 hengen tapahtuman organisoinnista, sekä mahdollisuuden verkostoitua muiden pelialan harrastajien ja ammattilaisten kanssa. Coniitin työ ei välttämättä vaadi pääkaupunkiseudulla asumista, sillä suurimman osan valmistelevasta työstä voi tehdä “etänä”, ja mahdollisista matkakuluista kokouksiin voi saada korvauksen.

Toivomme hakijoilta vapaamuotoisia hakemuksia, joista tulee ilmi ainakin oma historia Ropeconissa ja muissa samankaltaisissa tapahtumissa, itseä kiinnostavat tehtävät sekä lyhyt kuvaus hakijasta/hakijoista. Kerro meille millaiset asiat kiinnostavat tai mitä haluaisit Ropeconissa tehdä. Osa-alueen, jota haluaa tehdä, voi siis määritellä itse; tässä kuitenkin viitteenä vuoden 2012 Coniteavirat linkin takana.

Vuonna 2013 järjestetään 20. Ropecon, ja hakemuksessaan voikin kertoa, jos on kiinnostunut tekemään jotain erityisesti juhlaan liittyvää.

Coniteasta kiinnostuneet voivat jättää vapaamuotoiset hakemuksensa osoitteeseen paajarjestaja@ropecon.fi lokakuun 17. päivään mennessä. Erityisen pian haluaisimme hakemuksia tapahtuman tiedottajaksi ja rahastonhoitajaksi, ja nämä toimet saatetaan täyttää ennen viimeistä hakupäivää. Coniteaan saa hakea yksittäisenä henkilönä tai ryhmänä.

Edellisen vuoden Conitean voi tarkastaa mm. täältä.

Terveisin
Ropeconin 2013 pääjärjestäjät,
Mikko Hänninen, Jussi Leinonen ja Eino Partanen
paajarjestaja@ropecon.fi

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002