Ropecon 2010

Viimeisen kerran

Kirjoittanut 2009-09-14 Emi kategoriaan MakingOf2009

Hyvät ystävät,

Työmme täällä on tehty ja tämä on viimeinen viestimme teille. Teimme kaiken voitavamme ja olemme saaneet nyt kaiken valmiiksi - Ropecon 2009 on ohi. Kaikki on pakattu, purettu uudelleen, selvitetty ja saatettu siihen kuntoon, että ensi vuonna jotkut toiset voivat jatkaa siitä, mihin jäimme. Suljemme ovet perässämme ja viemme salaisuutemme mukanamme.

Voimme kuitenkin kertoa tämän: salaiset mestarit kokoontuivat viimeisen kerran 18. päivä elokuuta. He tarkastelivat suunnitelmiensa toteutumista koko vuoden ajalta ja kirjoittivat jälleen uuden luvun Ropeconin salaisiin kirjoihin. Saamiemme tietojen mukaan salaiset mestarit kirjoittavat joka vuosi muistelmansa, eräänlaisen testamentin, joka sisältää suuria salaisuuksia Ropeconista ja sen järjestämisestä. Näitä kirjoituksia ei voi lukea kukaan salaseuran ulkopuolinen menettämättä järkeään ikuisiksi ajoiksi. Nyt salaiset mestarit ovat jälleen hiljaa - kunnes heräävät taas horroksestaan.

Tapahtumat ovat jättäneet jälkensä meihin kaikkiin. Lisäksi paikalta on löytynyt salaperäisiä esineitä, kuten vaatteita, jotka ovat unohtuneet sinne, tai ehkä jätetty tarkoituksella viestiksi jollekulle? D'poli on taas hiljainen ja ainakin me olemme hyvin tyytyväisiä ja kiitollisia kaikille siellä kanssamme olleille. Mitään pahaa ei tapahtunut ja toivomme, että pidit ajastasi Ropeconissa.

Niin, ja huurretursas saatiin kiinni. Teippasimme pakastimen oven jesarilla kiinni ja nyt harkitsemme Volmarin lähettämistä takaisin sinne, mistä sen löysimmekin. Kiitos vielä kerran kaikesta!

Sub rosa,
Mikko Hänninen, Emilia Hjelm, Sami Nikander, Emi Maeda
Ropecon 2009 pääjärjestäjät

© Ropecon ry 2011
2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002