Ohjelmahaku 2024
Ohjelmahaku
Kuten koko Ropecon, myös Ropeconin ohjelma toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Sadat vapaaehtoiset ohjelmajärjestäjämme vetävät pelejä, työpajoja ja näytöksiä, pitävät luentoja, osallistuvat paneelikeskusteluihin, opettavat pelejä uusille pelaajille ja vaikka mitä.
Ohjelman järjestäminen on yksi monista tavoista osallistua Ropeconin tekemiseen. Joka vuosi meillä on lukuisia vapaaehtoisia ensimmäistä kertaa ohjelmanjärjestäjinä, yhtä lailla kuin vakiokasvoja, jotka vetävät suosittuja ohjelmiaan vuodesta toiseen. Ja molemmille on paikkansa, samoin kuin kaikelle siltä väliltä!
Vuoden 2024 teema on HIRVIÖT
Ohjelmahaku on päättynyt.
Ohjelmanjärjestäjien edut
Vapaaehtoisvoimin järjestetystä tapahtumasta ei tietenkään kukaan palkkaa saa.
Ohjelmanjärjestäjät, kuten muutkin vapaaehtoisemme, saavat kiitoksena panoksestaan päivä- tai viikonloppurannekkeen tapahtumaan. Lisäksi ohjelmanjärjestäjät voivat saada muitakin etuja, riippuen siitä, millaista ohjelmaa järjestää ja kuinka paljon.
Tänä vuonna olemme pyrkineet yhtenäistämään ja virtaviivaistamaan ohjelmanjärjestäjien etuja entisestään, sekä tekemään käytännöistä mahdollisimman läpinäkyviä.
Ohjelmanjärjestäjillä on kolme lippuluokkaa:
- Kevytlipun saavat useimmat esiintyjät ja avustavissa rooleissa ohjelmissa toimivat henkilöt; esimerkiksi kuorolaiset ja panelistit saavat päivälipun. Kevytlippuun kuuluu päiväranneke ja ohjelmapassi, mutta ei ruokaetua. Kaksi kevytlippua yhdistyy viikonloppurannekkeeksi ja ohjelmapassiksi, ilman ruokaetua.
- Peruslipun saavat ohjelmanjärjestäjät, jotka ovat päävastuullisena ohjelmanjärjestäjänä yhdessä ohjelmanumerossa, ohjelman kestosta riippumatta. Ohjelmanjärjestäjälippuun kuuluu päiväranneke, ohjelmapassi ja yksi ruokaetu. Huomaa, että ohjelmilla on tietyt ohjekestonsa, josta voi perustelluista syistä poiketa, esimerkiksi:
- Puheohjelma 1 tai 2 tuntia
- Työpaja 1 – 3 tuntia
- Roolipeli 2 – 5 tuntia
- Larppi 2 – 4 tuntia
- Ohjekestoa lyhyemmistä peleistä saatetaan pyytää useampi pelautus.
- Kombolipun saavat ohjelmanjärjestäjät, jotka vetävät useamman kuin yhden eri ohjelman tai ovat useamman kuin yhden ohjelman vastuuhenkilönä. Tämä voi olla esimerkiksi kaksi eri puheohjelmaa, tai puheohjelma ja 4 tunnin roolipelisessio, tai moni muu yhdistelmä erilaisia ohjelmia. Lisäksi tähän kategoriaan kuuluvat myös useammalle päivälle jakautuvat turnaukset ja jatkuvat pelautukset, kuten pyöröovipelit. Kombolippuun kuuluu viikonloppuranneke, ohjelmapassi ja yksi ruokaetu.
Ohjelmanjärjestämisellä ansaittua Ropecon-ranneketta ei voi siirtää muille.
Päiväranneke on tarkoitettu sille päivälle, jolle ohjelmanjärjestäjän ohjelma on aikataulutettu. Rannekkeen voi kuitenkin lunastaa myös aikaisemmin, jolloin ohjelmanjärjestäjän on itse huolehdittava rannekkeen päivittämisestä viikonloppurannekkeeksi – tämä onnistuu lipunmyynnissä ja maksaa 11 euroa.
Ohjelmapassin omaavilla vapaaehtoisilla on tapahtuman aikana käytössään tapahtuman takahuone, josta löytyy pientä purtavaa. He saavat myös kutsun tapahtuman kaatajaisiin, jotka pidetään tapahtuman jälkeisenä maanantaina.
Ruokaedun avulla tuemme vapaaehtoisten jaksamista lämpimän aterian muodossa. Ruokaedulla saa yhden lämpimän aterian tapahtuman aikana.
Vapaaehtoispaita on tapahtuman vapaaehtoisille tarkoitettu vuosikohtaisella grafiikalla varustettu uniikki t-paita. Kaikilla ohjelmanjärjestäjillä on mahdollisuus tilata vapaaehtoispaita itselleen omakustanteisesti. Vapaaehtoispaidan tilausdeadline on 16.6.2024.
Yhteystiedot
Peliohjelmavastaavat
peliohjelma@ropecon.fi
Puhe-, spektaakkeli-, työpaja-, sekä muun ohjelman vastaavat
ohjelma@ropecon.fi
Tavoitat myös peliohjelman osa-alueet tarvittaessa:
Roolipelivastaavat
roolipelit@ropecon.fi
Larppivastaavat
larp@ropecon.fi
Figut ja figutyöpajojen vastaavat
figupelit@ropecon.fi
Kokemuspisteen pelidemotukset ja -esittelyvastaavat
kokemuspiste@ropecon.fi
Ota rohkeasti yhteyttä, jos mieleen juolahtaa kysymyksiä!